Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinto

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon tavoitteena on antaa suorittajalle sellaiset valmiudet, että hän pystyy toimimaan julkishallinnon ja yhteisöjen asiakirjahallinnon ja arkistotoimen eri tehtävissä. Tutkinto tarjoaa myös alun asiakirjahallinnon ja arkistotoimen kumulatiiviseen kouluttautumiseen. Tutkinnon laajuus on 9,75 opintopistettä.

Asiakirjahallinnon ja arkistotoimen perustutkinnon pohjakoulutusvaatimuksena on ylioppilastutkinto tai muu soveltuva keskiasteen tutkinto. Lisäksi tutkinnon suorittajaksi hyväksyttävältä vaaditaan vähintään kolmen kuukauden kokemus arkistotoimen tehtävistä ja asiakirjahallinnon ja arkistotoimen peruskurssi. Tutkintoon kuuluu kolme osakuulustelua, joiden aiheina ovat asiakirjahallinnon ja arkistotoimen asema tietohallinnossa, asiakirjahallinnon ja arkistonmuodostuksen suunnittelu ja säilyvyyden ja käytettävyyden turvaaminen.

Tutkintoon vaaditaan kaikkiaan kuuden kuukauden työkokemus. Tutkintoon liittyvä yhden kuukauden ohjattu harjoittelu voidaan suorittaa Kansallisarkistossa, maakunta-arkistossa tai muussa hyväksytyssä harjoittelupaikassa.

Tutkinnon voi suorittaa kaikissa arkistolaitoksen yksiköissä, jotka vastaavat omissa piireissään tutkinto-oikeuden myöntämisestä ja tutkinnon toteutuksesta. Tutkinnon suoritusoikeutta haetaan lähettämällä vapaamuotoinen hakemus, johon liitetään kopiot tarvittavista tutkinto- ja työtodistuksista. Hakemus lähetetään arkistolaitoksen kirjaamoon (arkisto@narc.fi), josta se ohjataan edelleen ao. arkistolaitoksen yksikköön. Muista ilmoittaa hakemuksessasi, missä arkistolaitoksen yksikössä haluat suorittaa tutkinnon.

Lisätietoa tutkinnon suorittamisesta saa arkistolaitoksen yksiköistä.