14.12.2007

Valtio palkitsee -teos julkaistu

Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi Kansallisarkisto on julkaissut yhdessä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kanssa Valtio palkitsee - Staten belönar -teoksen, joka esittelee, miten valtio palkitsee ansioituneita kansalaisiaan kunniamerkkejä, arvonimiä ja erilaisia palkintoja myöntämällä.

Kaksikielisessä teoksessa on 14 tunnettujen asiantuntijoiden laatimaa artikkelia, joissa selvitetään palkitsemisjärjestelmän syntyä ja kehitystä keskiajalta nykypäivään. Kirjassa kerrotaan myös aateloinneista, presidenttien vaakunoista, kunniamerkkien muotoiluista ja heraldiikasta. Lisäksi annetaan ohjeita kunniamerkkien kantamiseen erilaisissa tilaisuuksissa.

Ansiomerkkien myöntäminen Suomessa on suhteellisen nuorta perua. Myöntämisen kansainväliset juuret ovat Ranskassa, josta ne levisivät Venäjälle ja 1700-luvulla myös Ruotsiin. Autonomian aikana Suomessa sovellettiin venäläistä arvomerkkikäytäntöä. Suomen itsenäistyttyä luotiin meillä kansainvälisten käytäntöjen ja perinteiden pohjalta oma ritarikuntajärjestelmä: Vapaudenristin ritarikunta sekä Suomen Leijonan ja Valkoisen ruusun ritarikunnat.

Kirjaan liittyvä näyttely on avoinna Kansallisarkiston näyttelysalissa 21.12.2007 asti. Avoinna: ke - pe 11 - 16, ryhmille sopimuksen mukaan.


--------------------------------------------------------------------------------

Valtio palkitsee - Staten belönar
Toimittaneet John Strömberg - Jussi Nuorteva - Christina Forssell

Arkistolaitoksen toimituksia 2
ISSN 1795-9683

Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran Toimituksia 1150
ISBN 978-951-746-964-7
ISSN 0355-1768

279 sivua, sid.
Ovh. 32 euroa

Teosta myyvät SKS:n kirjamyymälä (Mariankatu 3, Helsinki, kirjamyynti@finlit.fi), Tiedekirja (Kirkkokatu 14, tiedekirja@tsv.fi) ja Akateeminen kirjakauppa.

Tiedustelut: julkaisusihteeri Minttu Nikkilä, puh. 0201 131 350, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@finlit.fi.