- Ajankohtaista
- Arkistoyhteistyö
- Esittelyt ryhmille
- Heraldiset palvelut
- Julkaisuluettelo
- Julkishallinnon sähköiset palvelut
- Jäljenteet ja kopiot
- Kaukolainaus
- Kirjasto
- Koulutus
- Neuvonta ja konsultointi
- Normit ja seulontapäätökset
- Näyttelyt
- Selvitykset
- Seulonta
- Siirrot
- Säilyttäminen
- Tarkastus
- Tutkijasalipalvelut
- Viestintä
- Yksityisarkistojen luovutus
Valtio palkitsee -näyttely avaa valtiollista palkitsemisjärjestelmää
Kansallisarkistossa tänään avattu Valtio palkitsee -näyttely kertoo valtiollisesta palkitsemisjärjestelmästä autonomian ja itsenäisyyden ajan Suomessa. Näyttelyssä esitellään miten kansainvälistä ansiomerkki- ja arvonimikäytäntöä on toteutettu maassamme. Esillä on suomalaisia kunniamerkkejä ja ansiomitaleja, diplomeja sekä taiteilijoiden kunniamerkki-suunnitelmia. Näyttely kattaa myös sellaiset kunniamerkit ja ansiomitalit, joita saa kantaa valtiollisten kunniamerkkien ohella.
Suomen vuoden 1919 hallitusmuodon mukaan tasavallassa ei ollut mahdollista antaa aatelisarvoja eikä muitakaan perinnöllisiä arvoja - sen sijaan katsottiin mahdolliseksi antaa sellaisia arvonimiä, jotka eivät periydy. Arvonimi on kansalaiselle hänen yhteiskunnan hyväksi tekemästään työstä myönnettävä julkisen arvonannon osoitus. Arvonimen saajan on oltava nuhteeton, hyvämaineinen ja yli 50-vuotias. Arvonimet eivät ole syntymäpäivälahjoja, minkä vuoksi arvonimiä ei myönnetä ajankohtana, jolloin henkilö täyttää tasavuosia.
Yksityisten henkilöiden, yritysten tai yhteisöjen tekemät arvonimiesitykset käsittelee valtioneuvoston kanslia ja pääministerin puheenjohdolla toimiva arvonimilautakunta, joka antaa niistä lausuntonsa arvonimien myöntäjälle, tasavallan presidentille. Suomessa on nykyään 120 eri arvonimeä, joiden saajien yhteismäärä nousee yli 12 000:een.
Näyttely on osa Suomi 90 Finland -juhlavuoden ohjelmaa. Näyttely järjestetään yhteistyössä Museoviraston, Suomen Valkoisen Ruusun ja Suomen Leijonan Ritarikunnan kanslian ja Valtion virastojen ja laitosten pääjohtajakunnan kanssa.
Valtio palkitsee -näyttely Kansallisarkistossa (Rauhankatu 17, Helsinki) on avoinna 21.9. - 21.12.2007 ti - pe 11 - 16, esitelmäpäivinä tiistaisin klo 11 - 19:30, ryhmille sopimuksen mukaan (la - ma suljettu). Vapaa pääsy.
-> tutustu täältä Valtio palkitsee -näyttelyyn liittyvään esitelmäsarjaan
--------------------------------------------------------------------------------
Lisätietoja:
tutkija John Strömberg, puh. (09) 228 52 282 tai 050 340 4296
tiedottaja Marie Mäkinen, puh. 050 448 7388





