- Ajankohtaista
- Arkistoyhteistyö
- Esittelyt ryhmille
- Heraldiset palvelut
- Julkaisuluettelo
- Julkishallinnon sähköiset palvelut
- Jäljenteet ja kopiot
- Kaukolainaus
- Kirjasto
- Koulutus
- Neuvonta ja konsultointi
- Normit ja seulontapäätökset
- Näyttelyt
- Selvitykset
- Seulonta
- Siirrot
- Säilyttäminen
- Tarkastus
- Tutkijasalipalvelut
- Viestintä
- Yksityisarkistojen luovutus
Kansallisarkisto sai Punaisen Ristin historiallisen arkiston
Punaisen Ristin sairasmajat pelastivat lukuisia Itä- ja Pohjois-Suomen selkosten asukkaita 1920-luvun lopulta lähtien 1950-luvulle asti. Näiden terveyskeskusten edeltäjien aineistot on nyt koottu Kansallisarkistoon. Ne - samoin kuin lähes koko Suomen Punaisen Ristin historiallinen arkisto - luovutetaan Kansallisarkiston omistukseen maanantaina 18. kesäkuuta 2007.
Aineisto kertoo Suomen Punaisen Ristin monipuolisesta työstä lähes sadan vuoden ajalta järjestön perustamisvuodesta 1877 lähtien aina 1960-luvulle. Se on välittömästi tutkijoiden käytössä, SPR:n kirjallisella luvalla.
Kaksitoista sairasmajaa perustettiin 1920-1930-luvuilla syrjäseuduille, joilla ihmiset asuivat tiettömien taipaleiden takana terveyden- ja sairaanhoidon ulottumattomissa. Osa majoista jäi jatkosodan jälkeen Neuvostoliiton puolelle. Loput majat siirrettiin kunnille terveystaloiksi 1950-luvun lopulla, kun lakisääteinen kunnallinen terveydenhuolto kehittyi ja kulkuyhteydet paranivat.
Kansallisarkistosta löytyy aineistoa myös muun muassa omaisten lähettämistä tiedusteluista Neuvostoliittoon sotavangeiksi joutuneista suomalaisista. Muut sotavankiaineistot ovat Sota-arkistossa. Kansallisarkiston Luovutetut –tutkimusprojektin tietokanta 19 000 jatkosodassa kuolleesta neuvostoliittolaisesta sotavangista valmistuu ensi syksynä.
Maaseudun hyvinvointi jälleen yhteisöjen varassa
Punainen Risti on jälleen asialla Itä- ja Pohjois-Suomen kylien puolesta. Tänä vuonna aloitetaan erityinen Ehyt -hanke Lapin, Oulun, Savo-Karjalan sekä eteläisen Turunmaan piireissä. Tavoitteena on parantaa harvaan asuttujen seutujen asukkaiden hyvinvointia ja turvallisuutta. Hanketta tukee Raha-automaattiyhdistys.
"Haluamme virkistää yhteistyötä muiden järjestöjen, kylätoimikuntien, viranomaisten ja muiden tahojen kanssa. Siten asukkaat tietävät, mistä he saavat apua ja tukea sekä osaavat ja jaksavat antaa sitä itsekin", kertoo pääsihteeri Kristiina Kumpula.
"Sairasmajojen ajan suurten lapsiperheiden yhteisöt ovat muuttuneet harvaan asutuiksi ikäihmisten seuduiksi. Punaisen Ristin tehtävä on puhua heidän puolestaan."
Punaisen Ristin historiallisen arkiston luovutussopimus allekirjoitetaan maanantaina 18.6.2007 kello 15 Kansallisarkistossa, Rauhankatu 17:ssä. Sopimuksen allekirjoittavat Kansallisarkiston pääjohtaja Jussi Nuorteva sekä Suomen Punaisen Ristin puheenjohtaja Kalevi Kivistö ja pääsihteeri Kristiina Kumpula.
Lisätiedot:
Kansallisarkisto: yksikön johtaja Marja Pohjola, (09) 2285 2247, 050 4077 999, marja.pohjola@narc.fi, www.narc.fi
Punainen Risti: tiedotuspäällikkö Outi Pärnänen, (09) 1293 266, 040 838 8919, outi.parnanen@punainenristi.fi, www.redcross.fi – mm. juttua Kuhmon Lentiiran sairasmajasta ja siellä työskennelleestä Ruusa Kiirikistä
Punaisen Risti Ehyt –hanke: koordinaattori Veli-Matti Ahtiainen, Rovaniemi, 0400 398 217.
Ehyt = Elämisen arvoista hyvinvointia ja turvallisuutta
Linkki Punaisen Ristin sivuilla olevaan uutiseen.





