07.08.2008

Kansallisarkiston ja YFU:n yhteisprojekti alkoi

Amerikkalaislähtöinen vaihto-oppilasjärjestö Youth For Understanding juhlii tänä vuonna Suomen toimintansa 50-vuotista taivalta. Merkkivuoden kunniaksi järjestö on aloittanut yhteisen historiaprojektin Kansallisarkiston kanssa. Kolmivuotisen hankkeen tuloksena syntyy YFU:n 50-vuotis historiateos.

Projektin päämääränä on luoda kokonaiskuva YFU:n toiminnasta Suomessa ja tutkia vaihto-oppilastoimintaa osana Suomen kansainvälistymistä. Tutkimus perustuu ensisijaisesti YFU:n arkistoon Kansallisarkistossa. Arkisto sisältää noin 11 hyllymetrin laajuudelta mm. Suomesta lähteneiden nuorten hakemuksia, vaihto-oppilasvuoden raportteja, kirjeenvaihtoa, juhla-aineistoja ja valokuvia. Aineisto tulee kasvamaan sitä mukaa kun entisiä vaihto-oppilaita haastatellaan. Hankkeesta vastaa tutkija Terttu Mämmelä.

Suomen YFU perustettiin vuonna 1958, seitsemän vuotta kansainvälisen emojärjestön perustamisen jälkeen. Vaihto-oppilastoiminnan viriäminen oli keskeinen osa Suomen kansainvälistymistä sotien jälkeen. Ensimmäisen vuoden kolmesta lähtijästä vaihto-oppilaiden määrä lähti nopeaan kasvuun. 1970-luvun lopun huippuvuosina nuoria lähti vaihtoon vuosittain liki 600. Yhteensä YFU:n kautta maailmalle on lähtenyt noin 13 000 suomalaista.

Aina 1970-luvun loppuun asti vaihto-oppilaiden kohdemaana oli USA. Lähtijöiden määrän kasvaessa mukaan tulivat Euroopan sisäiset vaihdot ja myöhemmin Latinalainen Amerikka ja Aasia. Uusimpia maita ovat Venäjä, Etelä-Afrikka, Thaimaa ja Kiina. Vaihto-oppilastoiminta on koko historiansa ajan ollut kaksisuuntaista.

Projektin rahoituksesta vastaavat YFU ja Kansallisarkisto. Hanketta on tukenut Jane ja Aatos Erkon säätiö.
Lisätietoja:
Tutkija Terttu Mämmelä, puh. 050 310 1219, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@narc.fi