27.07.2008

Senaattori Herman Molanderin arkisto Kansallisarkistoon

Kansallisarkisto on saanut merkittävän 1800-luvun henkilöarkiston tilanomistaja Aarno Lindebergiltä Kesälahdelta. Arkiston keskeisimmän osan muodostaa senaattori Herman Molanderin (1817–1897) elämänvaiheisiin liittyvä kokonaisuus.

Herman Molander oli Suomen autonomian ajan talouselämän keskeisiä vaikuttajia. Mittavan uran hän teki eri hallintovirastoissa toimien muun muassa senaatin valtiovaraintoimituskunnan päällikkönä yli 25 vuoden ajan. Molanderin esimiehinä olivat aikakauden merkkihenkilöt, joiden kanssa hän kävi runsasta kirjeenvaihtoa. Virkamiesuran lisäksi arkisto valottaa Molanderin yksityiselämää ja perhesuhteita. Arkisto sisältää esimerkiksi Molanderin lapsien kirjoittaman, isälleen 80-vuotislahjaksi annetun "Isän elämäkerran". Kun arkisto on järjestetty ja luetteloitu, se on vapaasti tutkijoiden käytettävissä.
Lisätietoja: Yksikön johtaja Marja Pohjola, p. (09) 228 52 247, sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@narc.fi