- Ajankohtaista
- Arkistoyhteistyö
- Esittelyt ryhmille
- Heraldiset palvelut
- Julkaisuluettelo
- Julkishallinnon sähköiset palvelut
- Jäljenteet ja kopiot
- Kaukolainaus
- Kirjasto
- Koulutus
- Neuvonta ja konsultointi
- Normit ja seulontapäätökset
- Näyttelyt
- Selvitykset
- Seulonta
- Siirrot
- Säilyttäminen
- Tarkastus
- Tutkijasalipalvelut
- Viestintä
- Yksityisarkistojen luovutus
Jatkosodan ihmisluovutuksista uutta tietoa
Jatkosodan aikana Suomesta Neuvostoliittoon ja Saksaan luovutettujen ihmisten kohtaloista on ilmestynyt uusi tutkimus. Filosofian tohtori Pekka Kauppalan kirja Paluu vankileirien tielle (Gummerus) kertoo, millaisiin oloihin palautetut joutuivat, kuinka he kestivät stalinistisen hirmuhallinnon ja millaiseksi heidän elämänsä myöhemmin muuttui. Kauppala on toiminut erikoistutkijana Kansallisarkiston Suomi, sotavangit ja ihmisluovutukset 1939–55 –tutkimushankkeessa.
Suomesta palautettiin tai siirrettiin vuosina 1940–1955 Neuvostoliittoon noin 120 000 neuvostokansalaista. Lukuisat aiemmin salaiset arkistot Venäjällä, Saksassa, Virossa ja Suomessa paljastavat, millaisiin oloihin puna-armeijan sotavangit, heimosoturit, inkerinsuomalaiset, virolaiset ja vangiksi otetut saksalaiset joutuivat. Arkistoaineiston rinnalla kirjan eloonjääneiden henkilökohtaiset haastattelut kertovat luovutettujen tarinaa yksittäisen ihmisen näkökulmasta.
Pekka Kauppala
Paluu vankileirien teille – Suomesta Neuvostoliittoon luovutettujen kohtalo 1940–1955
Lue lisää kirjasta Gummeruksen verkkosivuilta.





