27.04.2011

Kansallisarkiston Kleio-patsas seppelöidään jälleen vappuaattona

Helsingin yliopiston suomenkielisten historia-aineiden ainejärjestö Kronos ry elvytti viime vappuna vanhan tavan, Kansallisarkiston katolla sijaitsevan Kleio-patsaan seppelöinnin. Perinne jatkuu tänä vuonna ja Kleio saa jälleen seppeleen kutreilleen vappuaattona lauantaina 30.4. kello 12:00.

Kleio on osa Kansallisarkiston katolla sijaitsevaa patsasryhmää ja suurin ryhmän kolmesta naisveistoksesta.

Patsaan seppelöinnin perinne syntyi Kronoksessa 1950-luvulla, mutta oli vuosikymmeniä painuneena unohduksiin. Se herätettiin uudelleen henkiin vuonna 2010 ainejärjestön 65-vuotisjuhlavuoden myötä. Tuolloin sekä Kronoksen että Kansallisarkiston taholta perinteen toivottiin jatkuvan tulevina vuosina.

Seppelöintitilaisuus järjestetään Kansallisarkiston edessä osoitteessa Rauhankatu 17. Tapahtuma järjestetään säävarauksella.