06.04.2011

Yksityisarkistoista elokuviksi ja kirjoiksi

Yksityisarkistot tarjoavat materiaalia ja inspiraation lähteen monille kirjoille ja elokuville. Teemaa käsiteltiin Kansallisarkistossa 5.4.2011 järjestetyssä kutsuvierastilaisuudessa, jossa alustivat kirjailija ja elokuvaohjaaja Jörn Donner, elokuvaohjaaja Juha Wuolijoki ja kirjailija Sirpa Kähkönen.

Kansallisarkistossa säilytettävästä aineistosta on yksityisarkistoja noin seitsemän hyllykilometriä. Yksityishenkilöiden aineistot täydentävät merkittävällä tavalla viranomaisarkistojen antamaa kuvaa suomalaisesta yhteiskunnasta.

Arkistoja runsaasti hyödyntänyt kirjailija ja elokuvaohjaaja Jörn Donner totesi alustuksessaan ”arkistoissa piilevän kansakunnan muistin”. Hän sanoi kuitenkin pelkäävänsä, että yksityishenkilöt piilottavat asiakirjaperintöään salaisuuksien säilyttämiseksi.

Hella W -elokuvan ohjannut Juha Wuolijoki kertoi käyttäneensä elokuvan valmistelussa sukunsa yksityisaineistoa sekä useiden arkistojen, museoiden ja kirjastojen lähdemateriaalia. ”Elokuvantekijän arkipäivään kuitenkin kuuluu, että autenttista miljöötä ei ole mahdollista tavoittaa. Siksi Hella W -elokuvan Moskovaan ja Lontooseen sijoittuvia kohtauksia kuvattiin Kansallisarkiston tiloissa”, Wuolijoki sanoi.

Kirjailija Sirpa Kähkönen esitteli alustuksessaan sukunsa vaiheita. Ne ovat olleet sytykkeenä hänen kommunismia käsitteleville teoksilleen. Suvun tutkiminen on Kähkösen mukaan ollut ”raskas matka, joka on paljastanut kipeitä asioita suvun historiasta”. Arkistojen penkominen on kuitenkin tarjonnut hänelle paljon sykähdyttäviäkin hetkiä.


Lisätietoja:

yksikön johtaja Marja Pohjola, Kansallisarkisto, puh. (09) 228 52 247, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@narc.fi