09.06.2008

Tänään juhlitaan ensimmäistä kansainvälistä arkistojen päivää

Tänään tulee kuluneeksi 60 vuotta siitä, kun Kansainvälinen arkistoneuvosto eli ICA (International Council on Archives) perustettiin UNESCOssa Pariisissa. Merkkivuoden kunniaksi 9.6. on nimitetty Kansainväliseksi arkistojen päiväksi.

ICA:n mukaan yhä useammissa maissa pyritään lisäämään kansalaisten tietoisuutta arkistoista. Samalla neuvosto näkee myös jäsenmaiden välisen solidaarisuuden lisääntyvän.

Suomessa kansainvälisen arkistojen päivän vietto sujuu vähäeleisesti. Panostukset on toistaikseksi kohdistettu syksyn Pohjoismaiseen arkistojen päivään, jota vietetään 8.11.2008.