03.06.2008

Mannerheimin alkuperäinen puhe jääkäreille löytyi

Suomen itsenäisyyden ajan tunnetuimpiin valtiollisiin puheisiin kuulunut kenraali Gustaf Mannerheimin tervehdys Suomeen helmikuussa 1918 saapuneille jääkärien pääjoukolle on löytynyt. Puheen teksti on elänyt halki vuosikymmenten, mutta Mannerheimin itselleen kirjoittama alkuperäinen teksti katosi heti puheen pitämisen jälkeen. Lähes päivälleen yhdeksän vuosikymmenen kuluttua puheen pitämisestä Mannerheimin oma käsikirjoitus ”löytyi” – ja luovutettiin Kansallisarkistoon.

Vaasan torilla 26. helmikuuta 1918 pidetyssä lyhyessä puheessa Mannerheim toivotti Saksasta palanneen jääkäripataljoonan tervetulleeksi kotimaahan. Mannerheim toi puheessaan voimakkaasti esille jääkärien merkityksen valkoisen armeijan kouluttajina ja johtajina. Mannerheimin johtama sotilaskomitea oli siirtynyt tammikuun puolivälissä Vaasaan ja aloitti toimintansa siellä tammikuun 21. päivänä. Heti Vaasaan saavuttuaan Mannerheim oli perustanut sinne sotilaallisesti järjestetyn päämajan ja ryhtyi allekirjoittamaan käskynsä ”ylipäällikkönä”. Venäläisten joukkojen riisuminen aseista aloitettiin Pohjanmaalla 27.-28. tammikuuta – samaan aikaan kun punakaarti otti vallan käsiinsä Helsingissä.

Mannerheimin puheessa ilmenivät paitsi jääkäreihin kohdistuneet suuret odotukset myös harvinaisen selkeä vastalause jääkäripataljoonan johtajalle Wilhelm Thesleffille. Thesleff olisi halunnut jääkäreiden taistelevan yhtenäisenä joukkona, kun taas Mannerheim ei halunnut uhrata armeijansa parhaiten koulutettua osaa suorissa rintamataisteluissa.

Mannerheimin puhe jääkäreille painettiin heti lehdissä. Alkuperäinen käsikirjoitus päätyi Ilkka-lehden toimitukseen, jossa se uutisen kirjoittamisen jälkeen kulkeutui ”joutopaperien” joukkoon. Sieltä sen korjasi talteen vuotta myöhemmin nuori nurmolaissyntyinen ylioppilas Hannes Teppo, joka ehti uransa aikana toimia muun muassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran kielitoimiston sihteerinä ja hoitajana. Mannerheimin puhe jääkäreille kulki Tepon suvussa, kunnes hänen jälkeläisensä päättivät luovuttaa asiakirjan Kansallisarkistoon. Kansallisarkistossa Mannerheimin puhe jääkäreille täydentää marsalkka Mannerheimin laajaa ja merkittävää yksityisarkistoa.

Mannerheimin puhe jääkäreille

"Minä tervehdin teitä jääkärit tervetulleiksi isänmaahan. Aikana, jolloin isänmaan kohtalo näytti mitä synkimmältä, uskoitte te nuoret sen tulevaisuuteen. Te uhrasitte kotinne, onnenne, kaikki, voidaksenne rakentaa onnettomalle maallemme suuren ja onnellisen tulevaisuuden. Ja teidän johtotähtenne ei ole johtanut teitä harhaan.

Isänmaa tervehtii teissä parhaimpia poikiansa; Suomen nuori nouseva armeija näkee teissä sen opettajat ja tulevat johtajat. Nyt teitä odottaa suuri mutta kunniakas työ, yli koko Suomen luoda armeija, joka voi vapauttaa Suomen ja tehdä maastamme suuren mahtavan kansan. Olkaat tervetulleet joukkoomme. Eläköön jääkärit!"

Lisätietoja: yksikön johtaja Marja Pohjola, puh. 050 4099 777 tai (09) 228 52 247, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@narc.fi