16.12.2010

Arkistolaitoksen keskusarkisto Mikkeliin

Opetusministeri Henna Virkkunen hyväksyi torstaina periaatepäätöksen arkistolaitoksen keskusarkiston perustamisesta. Keskusarkistoon sijoitetaan arkistolaitoksen ns. passiiviaineistoa, eli aineistoa, jonka käyttö on vähäistä sekä digitoitua paperiaineistoa. Tavoitteena on, että keskusarkisto olisi valmis vuoden 2017-2018 vaihteessa.

Mikkelissä on arkistoalaan, sähköiseen arkistointiin ja digitointiin liittyvää osaamista. Alueella sijaisevat Mikkelin maakunta-arkiston lisäksi myös Elinkeinoelämän keskusarkisto, Mikkelin ammattikorkeakoulu ja Mikkelin teknologiakeskus Miktech sekä Helsingin yliopiston yhteydessä toimivan Kansalliskirjaston Digitointi- ja konservointikeskus.

Keskusarkiston rakentamista Mikkeliin esitti selvitysmies Erkki Aho vuoden 2010 alussa.

Uudisrakentamisen vuoksi maakunta-arkistojen arkistotiloja ei ole tarkoituksena laajentaa lähitulevaisuudessa.

Arkistolaitos koostuu Helsingissä toimivasta Kansallisarkistosta sekä maakunta-arkistoista, jotka sijaitsevat Hämeenlinnassa, Turussa, Jyväskylässä, Vaasassa, Mikkelissä, Joen-suussa ja Oulussa. Arkistolaitoksella on lakisääteinen velvollisuus säilyttää valtionhallinnon pysyvästi säilytettävät 40 vuotta vanhemmat asiakirjat. Valtionhallinnossa toteutettavat organisaatiomuutokset aiheuttavat aineistojen siirtoja arkistolaitokseen ennakoitua nopeammin. Lähiaikoina siirtoikään tulevat valtionhallinnon kasvuvuosien, 1960-70-lukujen asiakirjat.

Lähde: opetus- ja kulttuuriministeriön tiedote 16.12.2010


Lisätietoja:
Pääjohtaja Jussi Nuorteva, arkistolaitos, puh. (09) 228 52 202 tai 040 592 5131, sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@narc.fi
Johtaja Leena Vestala, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. (09) 160 77465
Ylitarkastaja Anne Luoto-Halvari, opetus- ja kulttuuriministeriö, puh. (09) 160 77237