Print this page
23.04.2010

Suomen partiotoiminta 100 vuotta (Oulun maakunta-arkisto)

Kuukauden asiakirja:

Suomen partiotoiminta 100 vuotta

Vuonna 2010 vietetään suomalaisen partiotoiminnan 100-vuotisjuhlaa. Lordi Robert Baden-Powell oli kehittänyt poikien kasvatusjärjestelmän, jota hän kokeili elokuussa 1907 Brownsean saarella Englannissa järjestämällään poikaleirillä.

Viesti uudesta nuorisoharrastuksesta kiiri poikaryhmältä toiselle ja partioliike levisi nopeasti ympäri maailman. Pian myös tytöt lähtivät mukaan. Suomessa ensimmäiset partioryhmät perustettiin vuonna 1910. Ennen kuin uuden harrastuksen omaksujia alettiin kutsua totutusti partiolaisiksi, ehdolla oli myös mm. nimitykset ritaripojat, sissipojat, vakoojapojat ja -tytöt sekä toimen pojat ja –tytöt.

Ensimmäiset yleiset partiopäivät ja yleinen partiojuhla järjestettiin toukokuussa 1917. Samalla perustettiin Suomen Partioliitto ja sovittiin mm. partiolupauksesta, partiopuvusta sekä tervehdyksistä ja merkeistä. Myös kaksi uutta partiolaislehteä perustettiin jo aiemmin ilmestyneen Partiolainen-lehden rinnalle. 1920-luvulla Partioliitto jakaantui kielellisesti ja myös pojat ja tytöt muodostivat oman liittonsa. Suomen Partiopoikajärjestö ja Suomen Partiotyttöjärjestö yhtyivät yhdeksi järjestöksi vuonna 1972, kun Suomen Partiolaiset perustettiin.

Partiotoimintaa määrittävät partioaate, partiotunnus ”Ole valmis” ja partioihanteet. Suomen Partiolaisten peruskirjan mukaan partiointi on toimintaa, jossa nuorilla on mahdollisuus yksilöllisten ominaisuuksiensa rajoissa kasvaa persoonallisuudeltaan tasapainoisiksi, terveiksi, vastuuntuntoisiksi ja itsenäisesti ajatteleviksi yhteiskunnan jäseniksi. Käytännön toiminta koostuu viikoittaisista kokouksista, joissa harjoitellaan partiotaitoja, 1–3 vuorokauden mittaisista retkistä ja yli 4 vuorokautta kestävistä leireistä ja vaelluksista.

Partiotoiminnan perusyksikköä ja samalla paikallisyhdistystä kutsutaan lippukunnaksi. Lippukunnan ohjelmassa partiolaiset jaetaan toimintaryhmiin iän perusteella: 7-10-vuotiaat toimivat sudenpentuina johtajanaan laumanjohtaja, 10-14-vuotiaat vartiolaisina vartionjohtajan johdolla ja yli 14 vuotiaat itsenäisesti vaeltajina. Ikäkausijakoa ollaan parhaillaan muuttamassa.

Oulun maakunta-arkisto kunnioittaa Suomen partiolaisten 100-vuotisjuhlaa heidän suojeluspyhimyksensä Pyhän Yrjänän-päivänä 23.4. avattavalla Kuukauden asiakirja -näyttelyllä. Esillä on värikkäitä Pohjan Veikkojen lippukunnan ja vartioiden lehtiä sekä valokuvia 1920- ja 1930-lukujen partioleireiltä.

Pohjantähti-lehti (pdf)

Lehdet: Oulun Nuorten Miesten Kristillinen Yhdistys ry:n Pohjan Veikkojen arkisto, Dea-Deb-sarjat. Valokuvat: Lahja Maria Veijolan arkisto Eb:5-6 ja Bjorn Harald Wilhelm Kontiopään arkisto Eb:26.