Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa 22.5.2009 tarkastettava Mikko Karjalaisen väitöskirja ”Ajatuksista operaatioiksi - Suomen armeijan hyökkäysoperaatioiden suunnittelu jatkosodassa” luo kokonaiskuvan siitä suunnittelutyöstä, jonka myötä hyökkäysoperaatioiden toteuttamiseen päädyttiin sekä selvittää, ketkä suunnitteluun osallistuivat.

Suomen armeijan on nähty asettuneen kokonaisuudessaan puolustukseen vuoden 1941 lopusta eteenpäin laajamittaisen etenemisen pysähdyttyä. Karjalainen osoittaa Päämajan operatiivisen johdon kuitenkin laatineen hyökkäyssuunnitelmia vuoden 1942 loppupuoliskolle saakka. Näin ollen mikäli saksalaisten eteneminen Leningradin tai Pohjois-Suomen suunnalla olisi jatkunut, myös suomalaiset olisivat olleet valmiita jatkamaan etenemistä.

Suomen armeijan hyökkäysoperaatioiden suunnittelua koordinoitiin Mikkeliin ja sen ympäristöön sijoitetussa Päämajan yleisesikunnassa ja erityisesti sen operatiivisella osastolla. Osaston upseereilla oli väittelijän mukaan mahdollisuus vaikuttaa päämajoitusmestari Aksel Airon ja sitä kautta ylipäällikkö Carl Gustaf Mannerheimin päätöksiin. Suunnitteluun osallistui operaatiosta riippuen toimijoita sekä Päämajasta että sen ulkopuolelta. Mannerheim tiedusteli usein ylimmän poliittisen johdon eli käytännössä presidentti Risto Rytin näkemyksiä, ja myös saksalaiset pyrkivät vaikuttamaan suomalaisten suunnitelmiin. Päämajan operatiivinen johto ylipäällikön alaisuudessa oli kuitenkin se taho, joka muotoili lopulliset suunnitelmat tai vähintäänkin hyväksyi ne ennen toimeenpanoa.

Suomen sodanjohdon strategia, jossa saksalaisia käytettiin hyväksi omien tavoitteiden saavuttamiseksi, on väittelijän mukaan nähtävissä erityisesti Hangon motin suhteen kesällä 1941, Karjalan kannaksella syyskesällä 1941, Sorokan operaation suunnittelussa alkuvuodesta 1942 ja Laatokan laivasto-operaation yhteydessä vuoden 1942 kesällä. Suomalaiset vähensivät omia hyökkäysponnistelujaan sitä mukaa kun saksalaiset olivat valmiita ottamaan vastuun operaatioista. Samanaikaisesti suomalaiset kuitenkin kannustivat ja tukivat mahdollisuuksien mukaan saksalaisia hyökkäämään esimerkiksi Hankoa ja Leningradia vastaan. Oman hyökkäysaktiivisuuden vähenemistä perusteltiin voimien vähäisyydellä ja miehistötappioiden minimoimisella.

Aikaisempi tutkimus on osoittanut, että Suomi oli aktiivinen toimija, joka jatkosodassa pyrki vähintäänkin ottamaan takaisin Talvisodassa menettämänsä alueet. Karjalaisen tutkimuksessa kyseinen käsitys tarkentuu ylimmän sodanjohdon osalta, jolla oli valmiit suunnitelmat edetä toteutunutta kauemmas, mikäli saksalaisten menestys olisi tehnyt sen mahdolliseksi.

Mikko Karjalaisen väitöskirja esitetään tarkastettavaksi Helsingin yliopiston humanistisessa tiedekunnassa perjantaina 22. toukokuuta klo 12 (Yliopiston päärakennus, Fabianinkatu 33, sali 5, 3. krs). Vastaväittäjänä on dosentti, prikaatikenraali Vesa Tynkkynen Maanpuolustuskorkeakoulusta, ja kustoksena on professori Markku Kuisma.

Väitöskirja julkaistaan sarjassa Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, julkaisusarja 1, n:o 12. Väitöskirjaa myy Maanpuolustuskorkeakoulu/Helena Hämäläinen, puh. 0299 800.

Väittelijän yhteystiedot: 040 563 5002, historia.karjalainen@gmail.com


--------------------------------------------------------------------------------
Tietoja väittelijästä:
Mikko Karjalainen (s. 1976 Mikkelin maalaiskunnassa) kirjoitti ylioppilaaksi Mikkelin Yhteiskoulussa vuonna 1995. Filosofian maisteriksi hän on valmistunut Turun yliopistosta vuonna 2002. Tällä hetkellä Karjalainen työskentelee ylitarkastajana Kansallisarkiston Sörnäisten toimipisteessä.