Ylitarkastaja Kenneth Ahlfors / Jyväskylän maakunta-arkisto
”Monipuolista, mielenkiintoista ja haastavaa”
![]() |
Tulin korkeakouluharjoittelijaksi Turun maakunta-arkistoon. Työ oli mielenkiintoista, ja valmistuttuani aloitin määräaikaisena Vaasan maakunta-arkistossa, josta siirryin Jyväskylään.
Tehtäväni on vastata Jyväskylän maakunta-arkiston tietopalvelusta. Olen työskennellyt tutkijasalipalvelussa ja tehnyt selvityksiä. Koen työkseni luoda henkilökunnalle hyvät olosuhteet näiden asioiden hoitamiseen. Tietopalvelussa keskitytään digitaalisten aineistojen käytettävyyteen paperisten asiakirjojen käyttäjiä unohtamatta.
Muita tehtäviä ovat muun muassa osallistuminen arkistolaitoksen tietopalvelujen yhtenäistämiseen ja tietovarantojen kehittämiseen sekä viranomaisohjaukseen eli koulutuksiin, tarkastuksiin ja seulontapäätöksiin. Huonoa omaatuntoa poden siitä, etten ehdi ohjaamaan tietopalvelua riittävästi.
Olen koulutukseltani filosofian maisteri pääaineenani pohjoismainen historia. Opinnot antavat pohjan ja kyvyn hahmottaa ja hallita kokonaisuuksia. Räätälöidyt taidot on kuitenkin opittava työn kautta.
Työ maakunta-arkistossa on monipuolista, mielenkiintoista ja haastavaa. Maakunta-arkisto on pieni ja toimiva työyhteisö, jossa asioiden hoitaminen on helppoa ja joustavaa. Olen viihtynyt enkä ole kokenut tarvetta hakeutua muualle arkistolaitoksesta.





