Digitoinnin eteneminen vuonna 2010
Tällä verkkosivulla kerrotaan digitoinnin etenemisestä arkistolaitoksessa. Kesäkuussa 2010 alkaneen laajan digitointihankkeen etenemisestä ilmoitetaan myös tällä sivulla. Sivua päivitetään noin kahden viikon välein.
Vuonna 2009 digitoitiin opetusministeriön erillismäärärahalla 3,75 miljoonaa asiakirjaa lähinnä mikrofilmeiltä. Lisätietoja hankkeesta on saatavilla sen sivuilla. Digitoidut aineistot löytyvät Digitaaliarkistosta.
Vuoden 2010 digitointihankkeessa tullaan digitoimaan määrällisesti eniten vanhimpia kirkonkirja-aineistoja, mytta myös useita karttakokoelmia.
Vuotta 1860 vanhemmat kirkonkirja-aineistot
EK-Valpon henkilömapit
Rakennushallituksen piirustukset II
Suomen Asutuksen Yleisluettelo
Vuotta 1860 vanhemmat kirkonkirja-aineistot
Kansallisarkiston ja Suomen Sukututkimusseuran yhteistyöhankkeessa digitoidaan vuotta 1860 vanhempia kirkonkirja-aineistoja. Hanke käynnistettiin tammikuun puolivälissä 2010.
Kansallisarkisto digitoi kirkonkirja-aineistoja mikrofilmeiltä, jotka ovat mormonien kuvauttamia vuosina 1948-1955. Alkuperäisten mikrofilmien laatu on paikoin heikko, varsinkin valaistuksen tasaisuudelta, mikä vaikuttaa myös digitoitujen tiedostojen laatuun.
Digitointi toteutetaan arkistolaitoksen laatukriteerien mukaisesti harmaasävynä, jolloin osa digitoiduista tiedostoista näyttää melko loivilta. Tärkeää on kaiken informaation toistuminen ja aineiston hyvä luettavuus. Aineistoa on kaikkiaan noin 5 500 000 tiedostoa.
1.6.2010 käynnistyneen digitointihankkeen aikana tullaan loppuvuodesta 2010 digitoimaan noin 3-3,5 miljoonaa tiedostoa vuotta 1860 vanhempien seurakuntien aineistoja.
Aineisto on käytettävissä vapaasti Digitaaliarkistossa.
Päivitetty 30.8.2010. Aineistoa on digitoitu yhteensä 962 000 tiedostoa.
Digitointi aloitettu seuraavissa seurakunnissa:
Ahlainen, Akaa, Alatornio, Alavieska, Angelniemi, Anjala, Antrea, Askainen, Bromarv församling, Elimäki, Espoo, Eurajoki, Hailuoto, Harlu, Hauho, Haukivuori, Hausjärvi, Heinjoki, Heinävesi, Helsingin pitäjä, Helsingin ruotsalais-suomalainen seurakunta, Hiitola, Hirvensalmi, Hollola, Honkilahti, Humppila, Hämeenlinnan kaupunkiseurakunta, Hämeenlinnan maaseurakunta, Ihantala, Iisalmi, Ilmajoki, Impilahti, Inari, Inkerin pakolaisseurakunta, Jaakkima, Janakkala, Johannes, Jokioinen, Jyväskylän kaupunkiseurakunta, Jyväskylän maaseurakunta, Jämsä, Jääski, Kaarina, Kakskerta, Kalajoki, Kalvola, Kangasala, Kankaanpää, Kanneljärvi, Karjaa, Karjalan TI. seurakunta, Karjalohja, Karstula, Kauhava, Kaukola, Kemi, Kemijärvi, Kesälahti, Keuruu, Kirvu, Kiuruvesi, Kivennapa, Kodisjoki, Koivisto, Korpilahti, Kortesjärvi, Kuhmalahti, Kuhmo, Kuhmoinen, Koivisto, Kuivaniemi, Kuolemajärvi, Kurkijoki, Kuru, Kustavi, Kuusamo, Kymi, Kylmäkoski, Kyrkslätt församling, Käkisalmi, Kärkölä, Laitila, Lammi, Lapinlahti, Lapua, Laukaa, Lavansaari, Lempäälä, Lemu, Lohja, Loimaa, Luhanka, Lumivaara, Luumäki, Maaninka, Masku, Maxmo församling, Merijärvi, Merikarvia, Merimasku, Metsäpirtti, Mietoinen, Muhos, Multia, Muolaa, Muonio, Mynämäki, Mäntsälä, Mäntyharju, Nakkila, Nilsiä, Nivala, Nummi, Oripää, Oulu, Oulunsalo, Paattinen, Paavola, Paltamo, Perho, Petsamo, Petäjävesi, Pielavesi, Pihlajavesi, Piippola, Pori, Pulkkila, Puolanka, Pusula, Pyhtää, Pyhäjärvi OL, Pyhäjärvi VL, Pyhämaa, Pyhäranta, Pälkjärvi, Raahe, Raisio, Rantsila, Rauman kaupunki- ja maaseurakunta, Rautu, Rautjärvi, Reisjärvi, Ristijärvi, Rovaniemi, Ruskeala, Rusko, Rymättylä, Räisälä, Saarijärvi, Saimaan kanavaseurakunta, Sakkola, Salmi, Saloinen, Seiskari, Sievi, Siikajoki, Simo, Sippola, Soanlahti, Sodankylä, Soini, Sortavalan kaupunkiseurakunta, Sortavalan maaseurakunta, Sotkamo, Sulkava, Suojärvi, Suomussalmi, Suursaari, Säkkijärvi, Taipalsaari, Taivassalo, Tarvasjoki, Temmes, Tenhola, Terijoki, Tervola, Tuulos, Tuutari, Tyrnävä, Tyrväntö, Tytärsaari, Ulvila, Utajärvi, Utsjoki, Uurainen, Vaasa, Vahviala, Vahto, Valkeala, Valkjärvi, Vanaja, Vehmas, Viborgs stads svenska församling, Vihanti, Vihti, Viipurin maaseurakunta, Viipurin tuomiokirkkoseurakunta, Viitasaari, Vuoksela, Vuoksenranta, Ylikiiminki, Ylistaro, Ylitornio, Ylivieska, Ypäjä, Äyräpää.
Lähiaikoina digitointiin tulevat seurakunnat:
Alahärmä, Alajärvi, Alastaro, Antrea, Artjärvi, Asikkala, Askola, Aura, Dragsfjärd, Ensimmäinen Suomen meriekipaasi, Eura, Evijärvi, Haapavesi, Halikko, Hankasalmi, Harjavalta, Hattula, Heinolan kaupunkiseurakunta, Heinolan maaseurakunta, Hietamäki, Hiittinen, Hinnerjoki, Honkajoki, Huittinen, Ii, Iitti, Isojoki, Isokyrö, Joutseno, Jurva, Juuka, Kangasniemi, Karijoki, Karstula, Karttula, Karuna, Karvia, Kaskinen, Kauhajoki, Kemiö, Kerimäki, Kiikala, Kisko, Kitee, Kittilä, Kiukainen, Kivijärvi, Koivulahti, Kokemäki, Kontiolahti, Korsnäs, Koski TL, Kristiinankaupungin kaupunki- ja maaseurakunta, Kuorevesi, Kuortane, Kurikka, Kurkijoki, Käkisalmen maaseurakunta, Laihia, Lapinlahti, Lappee, Lappeenranta, Lapväärtti, Liperi, Loppi, Längelmäki, Maalahti, Marttila, Mouhijärvi, Nastola, Nurmo, Närpiö, Oravainen, Orimattila, Parikkala, Perniö, Peräseinäjoki, Petolahti, Pieksämäen maaseurakunta, Pietarin Pyhä Marian seurakunta, Pietarsaari, Pirttikylä, Pornainen, Pudasjärvi, Pukkila, Punkalaidun, Pälkäne, Rautalampi, Rautu, Renko, Revonlahti, Ristiina, Ruokolahti, Ruotsinpyhtää, Ruovesi, Räisälä, Rääkkylä, Sahalahti, Sakkola, Sammatti, Seiskari, Siipyy, Sipoo, Somero, Somerniemi, Sulva, Sumiainen, Suodenniemi, Suomen kaarti, Suoniemi, Suursaari, Sysmä, Säkkijärvi, Sääksmäki, Tammela, Tampereen tuomiokirkkoseurakunta, Teerijärvi, Teisko, Teuva, Tohmajärvi, Tottijärvi, Turtola, Tuusula, Urjala, Uukuniemi, Uusikaarlepyy, Uusikirkko (Vl.), Valkjärvi, Vehkalahti, Vesilahti, Viaporin tykistöseurakunta, Viipurin linnoitusseurakunta, Vimpeli, Virolahti, Virolais-lättiläinen sotilasseurakunta, Virrat, Vähäkyrö, Vöyri (Vörå), Ähtäri, Ähtävä.
EK-Valpon henkilömapit ja -kortit
Kyseessä on vuonna 2008 alkanut kokonaisuus, jossa Kansallisarkisto mikrokuvaa alkuperäisiä henkilömappeja. Laatukriteerien mukainen harmaasävydigitointi tapahtuu mikrofilmeiltä. Vuoden 2010 digitointihankkeen myötä henkilömappien digitointi nopeutuu. Alla olevasta listasta selviää, missä prosessin vaiheessa aineistot ovat tällä hetkellä.
Digitoitu aineisto on käytettävissä arkistolaitoksen kaikissa tutkijasaleissa sisäverkossa. Alkuperäiset asiakirjat ovat käyttökiellossa. Konservoinnissa ja mikrokuvauksessa olevaa aineistoa ei saa tutkittavaksi. Makasiinissa olevaa aineistoa voi vielä tilata tutkijasaliin.
Päivitetty 1.9.2010.
Tilattavissa alkuperäisinä Rauhankadulla:
Valpon henkilökorttiarkiston pääosasto: Aad-Ber, Lep-Ööv.
Valpon henkilökorttiarkiston Turun alaosasto: Kla-Öys.
Muiden alaosastojen henkilökortit ovat tilattavissa normaalisti.
- Ek-Valpo I: 10204-11548
- Ek-Valpo II: A4500-A11607
- Alaosastojen henkilömapit tilattavissa normaalisti.
Käyttökiellossa olevat aineistot (konservoinnissa, digitoitavina):
- Ek-Valpo I: 2-10203
- Ek-Valpo II: A1-A4499
Digitoidut aineistot (alkuperäiset käyttökiellossa):
Valpon henkilökorttiarkiston pääosasto:
Aad-Air, Air-Jus, Jus-Jus, Kar-Kiv, Kiv-Kon, Kor-Kål, Mam
EK-Valpon I henkilömapit:
2-44, 62-77a, 78-213, 217-240, 242-336, 373-393, 397-557, 559-575, 578-627, 629-633, 636-646, 653a-684, 686-720, 722-727, 730-792, 794-845, 847-963, 967-992, 994-1253, 1255-1264, 1266-1277, 1280-1450, 1452-1557, 1564-1643, 1646-1786, 1792, 1794, 1796-1797, 1800-1824, 1829-1840, 1843-2145, 2149-2182, 2184-2220, 2223-2251, 2253-2294, 2298-2359, 2468-2499, 2539, 2541- 2553, 2555-2670
Valpo II henkilömapit:
A1-A314, A318b-A391, A394b-1059b, A1066-A1742, A1763-A1914a, A1967-A2276, A2281-A2594, A2603-A2749, A2784-A2955, A2958-A2960, A2962-A3026, A3028-A3078, A3080, A3082, A3086-A3089, A3091-A3093, A3095-A3127, A3132-A3194, A3196-A3309, A3440-A3522, A3860-A3890b, A3891-A3924, A3930-A4042, Viipuri 339
Digitoidut aineistot saatavilla näyttörajoitusten vuoksi vain arkistolaitoksen tutkijasalien tietokoneilla.
Rakennushallituksen piirustukset II
Rakennushallituksen piirustukset II -kokoelma sisältää erityisesti julkista rakennustoimintaa dokumentoivia arkkitehtipiirustuksia autonomian ajan alusta alkaen. Vuonna 1811 perustettiin Rakennushallituksen edeltäjä Intendentinkonttori. Piirustusarkisto ulottuu noin vuoteen 1929 asti siltä osin kuin piirustuksia on kertynyt Rakennushallituksen ja sen edeltäjien toiminnan tuloksena. Arkkitehtipiirustuksilla kuvataan rakennuskohteiden julkisivuja, pohjia, leikkauksia ja asemaa. Usein niihin liittyy myös erilaisia detaljipiirustuksia.
Syksyn 2010 aikana digitoidaan Rakennushallituksen piirustukset II –kokoelmasta seuraavat sarjat:
Ia Kirkolliset rakennukset, Ib Kulttuurirakennukset ja Ic Hallinnolliset rakennukset.
Suomen Asutuksen Yleisluettelo
Suomen Asutuksen Yleisluettelo on Kansallisarkiston ja Jalmari Finnen säätiön yhteistyössä toteuttama digitointihanke.
Suomen Asutuksen Yleisluettelo muodostuu systemaattisesti kootuista, pitäjittäin ryhmitellyistä ja vuosittain etenevistä asutusta koskevista lähdetiedoista. Pitäjien puitteissa vuosittaiset asutustiedot esitetään sarakemuodossa kylittäin ja taloittain. Digitointihanke aloitettiin vuonna 2005 ja se saatiin valmiiksi heinäkuussa 2010.





