YFU-historiahanke

KOTONA MAAILMASSA - Suomen Youth For Understanding kansainvälistämisen edelläkävijänä Suomessa 1958-2008 on Suomen YFU:n ja Kansallisarkiston yhteinen historiahanke, jonka tavoitteena on tutkia YFU:n 50-vuotista toimintaa Suomessa, vaihto-oppilastoiminnan kehitystä ja sen merkitystä Suomen kansainvälistymiselle 1950-luvulta alkaen.

Työn keskeisinä kysymyksinä ovat mm.: Miten ja millaisessa Suomessa YFU:n toiminta käynnistyi? Miksi suomalaista tuli 1970-luvulla maailman innokkaimpia vaihto-oppilaiden lähettäjiä? Millaisia kokemuksia vaihto-oppilasvuosi tai YFU-toiminnassa muutoin mukana oleminen on ihmisille antanut? Millainen rooli vaihto-oppilastoiminnalla on ollut Suomen kansainvälistymisessä?

Tutkimustyön merkittävin lähdeaineisto on Kansallisarkistoon vuonna 2005 luovutettu Suomen YFU:n arkisto. Aineistoa on kaikkiaan n. 11 hyllymetriä, ja se sisältää runsaasti mm. vaihto-oppilaiksi lähteneiden sekä Suomeen saapuneiden nuorten hakemuksia, kirjeenvaihtoa sekä yhdistyksen muita toiminta-asiakirjoja.

Historiahankkeen käynnistäminen on osa Suomen YFU:n 50-vuotisjuhlavuoden toimintaa 2008. Hanketta on tukenut Jane ja Aatos Erkon säätiö. Käytännön tutkimus- ja kirjoitustyöstä vastaa tutkija Terttu Mämmelä Kansallisarkistosta. Tutkimustyötä valvoo syksyn 2008 aikana nimettävä ohjausryhmä. Kolmivuotisen hankkeen lopputuloksena on Suomen YFU:n 50-vuotishistoriateos, joka julkaistaan 2011.

Suomen YFU-toimintaan liittyvät aineistot, tarinat ja valokuvat ovat tervetulleita lisiä tutkimusaineistoihin. Ota yhteyttä!

Ota yhteyttä:

Tutkija Terttu Mämmelä
Kansallisarkisto / YFU-historiahanke
PL 258
00171 HELSINKI
puh. 050 310 1219
sähköposti muotoa: etunimi.sukunimi@narc.fi