Internoidut-tutkimushanke

Tiedote 3/2009, 28.8.2009
Tiedote 2/2009, 2.6.2009
Tiedote 1/2009, 24.3.2009
Tiedote 1/2008, 31.10.2008
Tiedote 2/2008, 9.12.2008

Kansallisarkiston Internoidut-tutkimushankkeen tavoitteena oli selvittää Suomen toisen maailmansodan aikana ja sen jälkeisinä vuosina toteuttamia internointeja. Hankkeessa arvioitiin internointien oikeudellisia ja hallinnollisia perusteita sekä selvitettiin mahdollisuutta korvauksen maksamiseksi internointien kohteeksi joutuneille henkilöille.

Hankkeen toteutuksesta ja koordinoinnista vastasi projektinjohtaja, FT Lars Westerlund. Hankkeessa työskenteli lisäksi erikoistutkija, Ph.D. Niklas Jensen-Eriksen.

Hankkeen kesto oli 1.9.2008 - 31.12.2009.

Ohjausryhmä:

• pääjohtaja Jussi Nuorteva, Kansallisarkisto (puheenjohtaja)
• professori Henrik Meinander, Helsingin yliopiston historian laitos
• johtaja, dosentti Pia Letto-Vanamo, Helsingin yliopiston Kansainvälisen talousoikeuden instituutti
• hallintojohtaja Anitta Hämäläinen, Kansallisarkisto
• projektinjohtaja Lars Westerlund, Kansallisarkisto
• YTM Gunvor Brettschneider, internointien kohteeksi joutuneiden henkilöiden edustaja
• erikoistutkija Niklas Jensen-Eriksen, Kansallisarkisto (sihteeri)

Lisätietoja: projektinjohtaja Lars Westerlund, mp. 050 433 7344
sähköposti muotoa etunimi.sukunimi@narc.fi

Entisiä internoituja haastatellaan

Tutkimusavustaja YTK Paula Uhlenius kokoaa muistelmatietoja vuosien 1944–47 internoinneista haastattamalla entisiä internoituja ja keräämällä tietoja heistä.

Tarkoitusta varten on laadittu kyselykaavake, joka antaa keräilytoiminnalle järjestelmällisen rakenteen. Odotuksena on, että haastattelujen ja tietojen keräilytoiminnan tuloksena syntyy laajahko muistitietoaineisto. Koottu aineisto jää Kansallisarkistoon ja se on hankkeen päättymisen jälkeen Kansallisarkiston asiakkaiden käytettävissä, elleivät haastatellut aseta käyttörajoituksia.

Itsemurhan tehneiden sotilaiden omaisten asema

Tutkimusavustaja HuK Heidi Mustajoki on laatinut pro gradu -tutkielman sotavuosina itsemurhan tehneiden sotilaiden omaisten asemasta.

Tutkimuksen perusteella Suomen sodissa 1939–1945 surmasi itsensä kaikkiaan 817 sotilasta. Kuolemista 136 liittyi talvisotaan, 645 jatkosotaan ja 36 Lapin sotaan. Eniten itsemurhia tehtiin joulukuussa 1939 heti talvisodan syttymisen jälkeen. Myös jatkosodan asemasotavaiheen lopussa keväällä 1944 omaehtoisten kuolemien määrä nousi. Sotilaiden kuolinpaikkojen ja joukko-osastojen vertailu osoittaa, että sotien kiivaimmissa vaiheissa itsemurhia tehtiin samoilla toiminta-alueilla. Oman käden kautta kuolleet sotilaat siunattiin pääasiassa sankarihautoihin.

Itsemurhien seurauksena jäi leskeksi vähintään 262 naista ja orvoksi vähintään 315 lasta. Huoltajan itsemurha asetti läheiset täysin eriarvoiseen asemaan kaatuneiden omaisiin nähden. Sotilaan itsemurhan jälkeen läheisille ei maksettu sotakuukausipalkkaa, eikä heille myönnetty valtion eläkkeitä. Korvaukset evättiin, koska päätökset tehnyt Valtion tapaturmatoimisto ei nähnyt syy-yhteyttä itsemurhien ja sotapalveluksen välillä. Vasta vuonna 1949 valtioneuvosto päätti, että itsensä surmanneiden sotilaiden omaiset olivat oikeutettuja ylimääräiseen eläkkeeseen. Päätöksen käytännön vaikutukset jäivät kuitenkin vähäisiksi, sillä läheiset eivät osanneet hakea tätä tukimuotoa. Tutkittuna ajanjaksona 1939–1960 omaisten asemassa ei tapahtunutkaan mittavia muutoksia.

Tutkimuksen perusteella sotilaan itsemurha merkitsi läheisille eritoten taloudellisen aseman huonontumista. Tutkimuksessa avautuvat myös itsemurhan henkiset seuraukset ja omaisten kokema väheksyntä kielteisen korvauskäytännön seurauksena.

Lataa tutkielma Muut julkaisut -sivulta