Ylitarkastaja Reko Etelävuori / Aineistohallinnan vastuualue, Kansallisarkisto
"Arvokasta työtä"
Vastaan Kansallisarkistossa digitoinnin kehittämisestä, teknisestä toteuttamisesta erilaisissa projekteissa ja toimin digitoinnin esimiehenä.
Aloitin Kansallisarkistossa väridigitoijana vuonna 2003. Puolentoista vuoden jälkeen siirryin mikrofilmien digitointiin ja vetämään Suomen Asutuksen Yleisluettelo -projektia. Pääsin myös digitoinnin suunnittelijana miettimään Kansallisarkiston digitointitoimintaa laajemmin. Vuoden 2012 alusta olen toiminut ylitarkastajana aineistohallinnan vastuualueella.
Vuosina 2009 ja 2010 Kansallisarkistolle myönnettiin erillismääräraha digitointiin, ja näissä digitointiprojekteissa toimin projektipäällikkönä.
Koulutukseltani olen ylioppilas ja media-assistentti. Koulutuspohjasta on hyötyä digitoinnissa, mutta syvemmän tietämyksen digitoinnin laajasta kentästä olen hankkinut työelämän kautta. Arkistoalan osaamista olen kartuttanut asiakirjahallinnon syventävissä koulutuksissa. Projektien vetäminen on opettanut kantamaan vastuuta, rytmittämään omaa työskentelyä sekä toimimaan erilaisten henkilöiden kanssa ryhmässä.
Digitoinnissa olennaista on työn huolellinen suunnittelu. Se vaatii myös kärsivällisyyttä ja tarkkuutta. Lisäksi on oltava oma-aloitteellisuutta ja halua kehittyä jatkuvasti muuttuvassa maailmassa. Työssäni minua motivoi etenkin se, että teen monipuolista ja merkityksellistä työtä. Työ täällä on mielestäni eri tavalla arvokasta kuin vaikkapa yksityisellä puolella.
Työnteko Kansallisarkistossa on joustavaa ja ilmapiiri rento. Erityisen tyytyväinen olen henkilöstön liikuntaharrastusten ja omaehtoisen opiskelun tukemiseen. Tarjolla on erilaisia syventäviä opintoja ja vaikkapa kuntosali.
Avoimet työpaikat arkistolaitoksessa
Arkistolaitos työnantajana (Valtiolle.fi)
Aarresaari - Akateemiset rekrytointipalvelut




