Arkistolaitos työnantajana
Arkistolaitoksessa työskentelee noin 260 henkilöä, joista suurin osa virkasuhteisina. Eläköityminen on nopeaa. Suorittaaksemme meille lailla säädetyt tehtävät tarvitsemme vastaisuudessakin asiantuntijoita.
Tulevaisuudessa korostuu koulutettujen arkisto-osaajien tarve. Hallinnolliset rutiinit pyritään valtiolla keskittämään pois virastoilta. Esimerkkeihin työntekijöistämme ja heidän tehtävistään pääset tutustumaan sivun lopussa.
Mikäli olet kiinnostunut arkistolaitoksesta työ-, harjoittelu-, työllistymis- tai siviilipalveluspaikkana, laita sähköpostia osoitteeseen rekrytointi[@]narc.fi. Pyrimme vastaamaan kyselyihin kahden viikon sisällä. Kansallisarkisto ei palauta lähetettyjä hakemuksia.
Arkistolaitos ilmoittaa avoimista työpaikoistaan kotisivuillaan ja valtiolle.fi-sivustolla.
Arkistolaitoksen avoimet työpaikat
Arkistolaitoksessa ei tällä hetkellä ole avoimia työpaikkoja.
Korkeakouluharjoittelu
Kansallisarkisto ei ota vuonna 2012 korkeakouluharjoittelijoita vaikean taloustilanteen johdosta. Tiedustelut harjoittelusta maakunta-arkistossa voit lähettää kyseisen maakunta-arkiston johtajalle.
Lisätietoja: kehittämispäällikkö Aino Heikkinen, aino.heikkinen[@]narc.fi
Töissä arkistolaitoksessa – lue työntekijöidemme haastatteluja
Digitoinnin suunnittelija Reko Etelävuori, Kansallisarkisto
Konservaattori Kaisu Voutilainen, Kansallisarkisto
Toimistosihteeri Piia Ruohonen, Turun maakunta-arkisto




